skip to Main Content
Parhaat Vinkit Sienimetsään

Parhaat vinkit sienimetsään

Sienestys on noussut suosioon kaiken ikäisten ihmisten keskuudessa. Sienestyksessä yhdistyvät monenlaiset ajankohtaiset trendit, kuten liikunta, lähiruoka ja luonnollisuus. Sosiaalinen media on täyttynyt keltaisena hehkuvista kanttarellikoreista ja herkullisista sieniruoista, sillä nuoretkin ovat innostuneet poimimaan helposti tunnistettavia ruokasieniä. Tällaisiin turvallisiin ja herkullisiin lajikkeisiin kuuluvat mm. keltavahverot ja suppilovahverot, jotka ovat mukavia poimittavia myös aloittelijoille. Nämä sienet kasvavat usein isoissa ryppäissä, joten koriin saa täytettä nopeasti. Myös edellisvuonna löytynyt sienipaikka kannattaa pitää mielessä, sillä monet sienet kasvavat samoilla paikoilla vuodesta toiseen. Jokamiehenoikeuksien ansiosta sieniä saa kerätä lähes kaikkialta. Keräyspaikan valinnassa kannattaa kuitenkin kiinnittää huomiota siihen, ettei se sijaitse liian lähellä tietä. Sienet nimittäin keräävät itseensä raskasmetalleja, joten on parasta suunnata valtatien varren sijasta syvemmälle metsään. Paras aika kerätä sieniä ei ole heti sateen jälkeen, vaan poutasäällä. Tällöin sienet ovat kuivia. Nuoret ja hyväkuntoiset sienet maistuvat parhailta ja säilyvät hyvin. Säilöntätapoja on lukuisia, joten kannattaa pohtia, onko kuivatus, pakastus, säilöntä tai jokin muu tapa juuri itseä parhaiten palveleva.

Ihanan pitkä sienisyksy

Kesän sateet ovat osaltaan avittaneet hyvää sienivuotta. Vaikka alkukesä oli poikkeuksellisen viileä aiheuttaen sekä sieni- että marjasadon myöhästymisen, sopivan lämpimään säähän yhdistettynä sienet ovat tupsahdelleet syksyn koitettua esiin niin havu- kuin lehtimetsissäkin. Esimerkiksi koivunpunikkitatit ja koivuhaperot ovat olleet tänä kesänä ensimmäisten poimittavien sienten joukossa. Sienisadon alun merkkejä on havaittu myös lahottajien ilmaantumisesta. Ihanteellinen sää sienten kasvulle on ollut juuri noin 15-20 asteen lämpötila ja sopiva määrä sateita. Helteet olisivat kuivattaneet sienisadon metsään ennen kuin sitä olisi ehditty kerätä. Jo viikon helle kuivattaa humuksen pintakerroksen, jolloin sienisadon alku olisi myöhästynyt. Monen sienestäjän iloksi tänä vuonna on uutisoitu, että sienestyskausi on pidentynyt jopa kuukaudella normaaliin verrattuna. Selitys ilmiölle löytyy siitä, että syksyt ovat nykyään aiempia lämpimämpiä. Sienestyskausi on nykyään kuukauden, jopa puolitoista, pidempi kuin viimeisen parin-kolmenkymmenen vuoden aikana on ollut tapana. Kun lumipeitteitä tai pakkasia ei ainakaan Etelä-Suomessa ole ollut vielä marraskuussakaan, sienestystä on voinut jatkaa maan eteläisimmissä osissa pitkälle syksyyn. Jonakin vuosina sieniä on poimittu vielä joulukuussakin. Esimerkiksi suppilovahveroita voi löytää luonnosta vielä silloinkin, kun muiden sienten aika on jo auttamatta ohi.

Mitä mukaan sieniretkelle?

Sienestys on siitä mukava harrastus, että varusteisiin ei tarvitse upottaa omaisuutta. Monelta jo omasta takaa löytyvät perinteiset kumisaappaat ovat mitä parhain jalkinevalinta metsiin. Mikäli maastossa lymyilee käärmeitä tai mättäät ovat sateen jäljiltä märkiä, saappaat pitävät jalat kuivina koko sienireissun ajan. Muodikkaat Nike kengät kannattaa siis jättää odottamaan lenkkipolkuja tai kaupunkikävelyitä. Kenkävalinnan ohella on syytä suojautua myös mahdollisilta hyttysiltä ja hirvikärpäsiltä. Karkote tai verkolla varusteltu hattu ovat oivia apuvälineitä tähän. Muutoin varusteet voivat olla tavanomaiset ulkoiluvaatteet, joissa on mukava kurotella ja kyykkiä. Löydetyt sienet kannattaa kerätä joko koriin tai muuhun tarpeeksi ilmavaan astiaan. Muovipussia ei suositella. Sieniveitsi auttaa sienten puhdistamisessa ja leikkelyssä jo metsässä. Multaiset kannat on hyvä leikata pois ennen kuin sienen laittaa koriin. Tällöin muutkin sienet pysyvät puhtaampina kotiin asti. Isot sienet voi halkaista jo metsässä ja tarkistaa toukkien varalta. Näin välttyy kantamasta huonoja sieniä tarpeettomasti mukanaan. Suositeltavaa on myös ottaa mukaan sienikirja, sienistä kertova sovellus puhelimeen tai asiaan perehtynyt ystävä. Seuralaisen kanssa on myös hyvä nauttia maittavat retkikahvit luonnon helmassa!